perjantai 3. kesäkuuta 2016

10 asiaa miksi kävely kannattaa?

Ingenious Walking Method To Burn Tons of Fat in 7 Weeks:

Halu päästä eroon ylimääräisistö kiloista ja parantaa kuntoa antaa monelle kimmokkeen lähteä liikkeelle. Pikkuhiljaa on päästä liikkeelle, kävelyyn tulee tarve. Olo on kevyt ja tuntuu hyvältä.


1. Kävely todella tehoaa
Jo reilun kuukauden kuntokävely tavallisen hyötyliikunnan lisänä näkyy ja tuntuu. Kunto kävely takoittaa vähintään puolen tunnin rivakka menoa sauvoilla tai ilman neljänä päivänä viikossa.

2. Kävely keventää syömistä
Eli paino putoaa ja veriarvot paranevat. Päivittäinen liikunta ja kevyt ruokavalio ovat tutkimusten mukaan lääkkeitä tehokkaampia veren sokeri- ja rasva-arvojen tervehdyttäjä.

3. Kävely on parasta terveysliikuntaa
Koska säännöllinen, mieluiten päivittäinen kävely on mitä parhaita terveysliikuntaa: aloittelijan kunto nousee tuntuvasti jo 4-5 viikossa. 
UKK-intituutin tutkimusten mukaan säännöllinen, reipas noin 40 minuutin kävely viisi kertaa viikossa 3-4 kuukauden ajan parantaa hengitys-javerenkiertoelimistön kuntoa 10%:lla. Myös lihasvoiva kasvaa, keho rasvapitoisuus vähenee, rasva- ja sokeriaineenvaihdunta ja kolestoliarvot paranevat.

4. Kävely vaikuttaa mielialaan
Kyllä! Kävelyllä voi vaikuttaa myös mielialaansa haluttuun suuntaan eli rentoutumista, rauhoittua tai virkistyä. Kesken työpäivän pieni kävely voi antaa tarpeellisen tauon ja hankalille työasioille voi löytyä ratkaisu; rytmikäs kävelyliikunta vauhdittaa ajatteluakin. Työpäivän päätteeksi kävely on rentouttava siirtymä ennen kotiin menoa,ja rauhallinen iltakävely on suosituimpia keinoja auttaa unensaantia.

5. Arkiliikunta on tärkeää!
Koska arkiliikunta on  kuitenkin terveydelle, toimintakyvylle ja mielenterveydelle tärkeä. Se on myös useimille tekokkain tapa lisätä askeleita, lihasten käyttöä ja energiankulutusta. Reipas kävely tai pyöräily, samaa rasittavuutta vastaavat koti- ja pihatyöt ja muu oman lihasvoiman käyttö antavat päivittäin mahdollisuuksia liikkua, hengästyä ja hikoilla lievästi.

6. Päivittäinen liikunta on hyötyä kaikille
Koska terveysliikunnan vähimmäissuositusten mukaan meidän tulisi liikkua puoli tuntia mieluummin päivittäin ja eikä liikunnan tarvitse olla rasittavaa. Päivittäisen vähinmmäistarpeen voi kerätä myös pieninä annoksina, kuten esimerkiksi kolme 10 minuutin pätkänä.
Hyvin vähän liikkuneelle kymmenenkin minuutin reipas kävely on hyväksi. Määrää voi lisätä, kun tottumusta kertyy.

7.  Kaloreita kuluu
Kävellessä kuluu noin 300 kcal tunnissa, mutta  kokomaiskulutus piristyy pidemmäksi ajaksi. Käveleminen vahvistaa varsinkin pakara- ja reisilihaksia, mikä lisää kulutusta levossakin. Perusaineenvaihdunta kuluttaa sitä enemmän kaloreita, mitä suurempi kehon lihasmassa on.

8. Kävelylenkille on helppo lähteä
Käveleminen on tutkitusti kaikkein tehokkainta laihdutusliikuntaa, sillä kävelylenkki ei jää kovin helposti väliin. Juoksulenkki tai kuntosalille lähteminen voi tuntua kiireen keskellä mahdottomalta ajatukselta, mutta useimmat jaksavat lähteä kiireessäkin kävelylle.

9. 16 000 askeleella vyötärö hoikaksi
Useimmat ihmiset tietävät jo, että päivän mittään pitäisi kävellä vähintään 10 000 askelta. Se riittääkin hyvin, jos tavoitteena  on terveyden ylläpitäminen. Painon pudottaminen kävelemällä vaatii hieman enemmän. Jokainen askel on plussaa. Askelia ei tarvitse kerätä kokoon pelkästään kävelylenkeillä, sillä päivän saldoa voi kartuttaa olemalla aktiivinen, viemällä vaikka roskapussin ulos tai hakemalla lähikaupasta hedelmiä koko toimiston väelle.

ASKELEET            KCAL                       MATKA           HYÖTY
10 000                     noin 300 kcal            noin 6 km         Terveyden kohentaminen.*
12 000                     noin 360 kcal            noin 7 km         Painon pitäminen kurissa
16 000                     noin 450 kcal            noin 10 km       Painen pudottaminen tai sen pitäminen                                                                                                      ennallaan laiduttamisen jälkeen.
10. Askelmittari apuna 
Askelmittari on kätevä ja motivoiva väline, jos askelmäärän haluaa tietää tarkkaan.Tutkimusten mukaan askelmittaron kanssa tulee käveltyä enemmän kuin ilman sitä. Tutki valikoimaa enen ostopäätöstä, sillä monet mittarit ovat harmillisen epätarkkoja. Noin 50€:n hintaiset mittarit ovat yleensä laadukkaita.

6 ideaa Venetsialaisjuhlan järjestelyyn

 Venetsijaisia eli kesän päättävä veden, tulen ja valon juhlaa. Juhlitaan elokuun viimeisenä lauantaina.   Jos haluat järjestää ikimuistoise...